Suomen lastensuojelun uhrit

Lastensuojelun mielivaltaa vastaan

Synkkä pilvi suomalaisten perheiden yllä

3.9.2010

Lastensuojelu on sana, joka herättää pelkoa. Eikä syyttä. Moni suomalainen perhe on joutunut lastensuojelun kohteeksi ja monelle perheelle se on koitunut myös tuhoksi. Enää ei ole aika vaieta, sillä on kysymys monien ihmisten elämästä ja monen lapsen elämästä ja jopa niiden tuhoamisesta lastensuojelun nimissä.

Missä on oikeus silloin kun lastensuojelu astuu elämään? Ei missään, sillä tavallisella ihmisellä ei silloin enää paljon oikeuksia ole.

Keskustelupalstat ovat pullollaan erilaisia kokemuksia lastensuojelusta. Suurin osa negatiivisia. Ovatko ne kaikki tarinat keksittyjä ihan vain huvin vuoksi? Tuskinpa vain tai sitten monella suomalaisella on nykyään todella oudot huvit.

Jonkun on tehtävä jotakin että tämä valtiomme sisällä tapahtuva mielivaltainen toiminta pysähtyy. Lastensuojelu on jo sanana niin raiskattu että sen nimikin tulisi uudistaa.

Henkilökohtaisesti olen nähnyt jotain siitä mitä on lastensuojelu ja se mitä olen kokenut, ei ole mitenkään erityisen positiivista lievästi sanottuna. Tällä hetkellä joudun suojelemaan lapsia lastensuojelulta. “Lastensuojelu” on irvikuva sille, mitä sen on joskus tarkoitettu ehkä olevan. Lasten suojelua. Perheiden tukemista.

On aika tuoda julki vääryydet, kieroudet, valehtelut, kiristämiset, uhkaukset, suorastaan rikollinen toiminta jota maamme sosiaalitoimi harrastaa. Tästä harrastuksestaan he saavat palkkaa. Ja perheet kärsivät.

Haluan omistaa tämän sivuston kaikille niille, jotka ovat joutuneet kokemaan vaikeita ja raskaita aikoja lastensuojelun piirissä. Toivon, että tämä myös rohkaisee teitä muita uhreja tuomaan äänenne esiin. Yksin ei kukaan pysty muuttamaan mitään. Yhdessä pystymme jotain. Jonkun on pakko pystyä, sillä liian monta ihmiselämää on jo tuhottu “lastensuojelun” nimissä.

Voit kirjoittaa myös oman kokemuksesi. Lähetä se minulle osoitteeseen: huldah(ät)luukku.com niin lisään sen sivuille.

-hh-